Pääkirjoitus: Korona on taputeltu, syksyllä paljon hienoja MVL:n tapahtumia

Vuosien 2020 ja 2021 liittokokoukset muuttuivat koronan ja siitä seuranneiden matkustus- ja kokoontumisrajoitusten takia etäkokouksiksi. Tämän vuoden Kuopion liittokokouksen valmistelun alkuhetkillä päällä oli pieni jännitys, tuleeko vielä eteen asioita, jotka estävät normaalin liittokokouksen järjestämisen.

Eipä onneksi tullut, kolmas kerta toden sanoi. Pääsimme syyskuun alussa Kuopioon ja monesta asiasta näki, että yhteiskokoontumiselle oli tilausta.

Perjantain iltaohjelmaksi valikoitui Kallavesiristeily, johon varasimme ennakkoon kaksi laivaa sillä ajatuksella, että jos tarvetta ei ole, perumme toisen laivan. Kun ilmoittautumisaika päättyi ja ilmoitimme laivayhtiöllä osallistujamäärän, niin vastaus oli ”nämä ihmiset mahtuvat, mutta laivat ovat nyt loppuunmyytyjä ja enempää emme voi ottaa”. Muutaman peruutuksen ja lisäyksen jälkeen saimme kaikki nippanappa mahtumaan laivoihin.

Etäliittokokouksissa pystytään tekemään henkilövalinnat ja muut sääntömääräiset päätökset, mutta yhdessä asiassa ne häviävät normaalikokouksille 6-0. MVL on jäsenten liitto, jonka kehittäminen ja elävänä pitäminen perustuu ei niinkään virallisiin päätöskokouksiin vaan enemmänkin vapaamuotoisiin kokoontumisiin, kahvipöytä ja -käytäväjutteluihin ja niissä tapahtuviin ideointeihin. Kuopiossa tällaisia hetkiä oli perjantaina ja lauantaina lukemattomia eri kokoonpanoilla (”eikö voitaisi seuraava iso tapahtuma pitää Ikaalisissa/Tahkolla?” tai ”eikö meillä voisi olla tällainen jäsenetu, kun vinttikoirayhdistykselläkin on?”), etäkokouksissa nämä jäävät täysin puuttumaan.

MVL:n liittokokous Kuopiossa oli lämmin ja hieno tapahtuma. Lähiviikot jatkuvat niin, että alueyhdistykset pitävät syyskokouksiaan, uudistavat sääntöjään sekä järjestävät erilaisia jäsentapahtumia kokouksien yhteydessä tai muina sopivina ajankohtina. MVL:n toimistolta osallistumme lähtökohtaisesti kaikkiin syyskokouksiin sekä teemme mahdollisimman monta yritysvierailua, jotta näemme pitkästä aikaa taas omin silmin, mitä työpaikoille ja jäsenillemme kuuluu. Samalla olemme alkaneet suunnitella vuoden 2023 tilaisuuksia ja tapahtumia niin, että pääsemme ne toteuttamaan juuri niin kuin itse haluamme.

Koronasta emme ilmeisesti pääse koskaan täysin eroon, mutta eiköhän nyt ole aika todeta: kaikkia rajoituksia ja hankaluuksia on nyt nähty tarpeeksi, julistamme koronan päättyneeksi. Lämminhenkistä ja tervettä syksyä kaikille, nähdään syksyn tapahtumissa!

Markku Salomaa
(Maitotalous 3/2022)