Pääkirjoitus: Häröilijät ja säröilevä työmarkkinakone

Menneinä vuosina joku saattoi väittää, että suomalainen politiikka on tylsää. Pidettiin neljän vuoden välein eduskuntavaalit. Suuria puolueita oli kolme. Vaalien jälkeen katsottiin, mitkä kaksi puoluetta lähtivät hallitukseen muutaman pienemmän puolueen kanssa.

Myös työmarkkinapolitiikkaa saattoi joku pitää tylsänä ja pitkäveteisenä. Pääsääntöisesti tehtiin tulopoliittisia kokonaisratkaisuja eli tupoja, joilla ratkottiin palkankorotukset ja työelämäuudistukset sekä sovittiin työrauhasta. Tupo-sopimukset olivat lähtökohtaisesti mallia ”yksi koko sopii kaikille”. Alakohtaisia erityiskysymyksiä hoidettiin tupojen välissä olleilla liittokierroksilla.

Nyt, vuonna 2023, ajat ovat aivan toiset. Kotimaista politiikka leimaa kärjistäminen ja vastakkainasettelu. Eduskuntavaalien jälkeen kesti viikkoja ennen kuin Petteri Orpon hallitus saatiin muodostettua. Hallitusohjelmaneuvottelut olivat vaikeat ja ensimmäinen ministerierokin saatiin jo vajaan kuukauden jälkeen. Tätä kirjoittaessani keskusjärjestömme STTK:n jäsenliitto Tehy osoittaa mieltään Helsingin keskustassa, ja SAK:n liitot julkistavat ensimmäiset toimenpiteensä hallitusohjelman tavoitteita vastaan. Myös muut ammattiliitot kaikissa keskusjärjestöissä miettivät, miten kampittaa hallitusohjelman työelämän kurjistamiseen liittyvät ideat.

Työmarkkinapolitiikkaa leimasi menneinä aikoina pitkäjänteisyys. Työmarkkinajärjestöt puursivat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samojen asioiden parissa, kun hallitukset tulivat ja menivät. Välillä asiat junnasivat paikoillaan, välillä etenivät ehkä napsun tai kaksi.

Kriitikoiden mielestä systeemi oli pitkäpiimäinen. Kannattajat katsoivat, että suomalainen vahvuus oli yhtenäisyys ja se, että pyrittiin löytämään kompromisseja. Oman edun lisäksi yritettiin rakentaa ratkaisuja, joissa haettiin muidenkin osapuolien tavoitteiden edistymistä. Koska seuraava neuvottelu odotti nurkan takana, tavoite ei ollut saada selkävoittoa.

Tällä hetkellä poliittiset jännitteet ja työmarkkinatilanne repivät Suomea. Hallitusohjelma sisältää monia isoja uudistuksia, joita työnantajat ovat vuosia toivoneet. Uudistuksia viedään eteenpäin valtavalla kiireellä. Perinteinen huolellinen lainvalmistelu kv-vertailuineen, vaikutusarvioineen ja riittävine lausuntoaikoineen on joutunut romukoppaan. Palkansaajapuolelle touhu näyttää siltä, että lopputulos on ennalta päätetty.

Menneinä aikoina työmarkkinajärjestelmän kriitikot saattoi nimetä marginaalissa oleviksi häröilijöiksi. Näin ei ole enää. Häröilijät ovat kaapanneet vallan ja muutoksia tehdään voimalla.

Vanha totuus on, että on helpompi rikkoa kuin rakentaa. Toinen totuus on, että jos luottamuksen menettää, sitä ei enää saa takaisin. Työelämää uudistavat hallitus, työnantajat ja työntekijät. Yhdessä. Nyt tältä kolmikolta puuttuu aito yhteistyö ja luottamus. Työmarkkinakoneemme on pahasti säröillä. Ei enää tarvita montaa askelta, kun kone paukahtaa rikki eikä seurauksia hallitse valitettavasti enää kukaan.

Markku Salomaa
(Maitotalous 3/2023)