Maito, juusto, voi, kovan kunnon toi – nyt myös Indonesiaan
Teksti Tanja Harjuniemi, kuvat Stoorisoppi
Siinä missä Suomi on ollut maitomaa aina 1900-luvun alkupuolelta lähtien, länsimaiset lehmänmaitotuotteet ovat yleistyneet Indonesiassa vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
Puhvelinmaitotuotteilla sen sijaan on ikiaikaiset perinteet Indonesiassa. Dadih on vesipuhvelinmaitoon tehty jogurttijuoma Sumatralta ja dangke puhvelinmaitojuusto Sulawesilta. Minyak samin on puolestaan Indonesiassa yleisesti käytetty kirkastettu voi, joka maailmalla tunnetaan paremmin intialaisella nimellään ghee.
Indonesialaiset kuuluvat maitoa vähiten juovien kansakuntien joukkoon reilun 15 litran vuosikulutuksella henkeä kohti. Litramäärä on pieni verrattuna esimerkiksi suomalaisiin, ja vasta kertomalla se 270-miljoonaisella väestöllä, syntyy kokonaiskuva meijeriteollisuuden mittakaavasta Indonesiassa. Markkinan arvo on yli kymmenen miljardia dollaria. Maitotuotteiden kysyntä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana kymmenen prosentin vuosivauhtia. Tämä johtuu kulutustottumusten muutoksesta ja keskiluokkaisen väestön kasvusta.
Indonesian trendisetterit gelaton perässä Balilla
Massimo Gelatoa tullaan jonottamaan Sanurin turistirannalle pitkienkin matkojen takaa. Sen perustaja, Italian Leccestä kotoisin oleva Massimo Sacco muutti Balille lähes 30 vuotta sitten. Tuolloin maitotuotteiden kulutus oli vähäistä. Sittemmin eritoten ravintola-alalla juustojen ja kermojen kulutus on kasvanut.
Gelatosta on tullut ilmiö Balin lomasaarella ja pieniä artesaanijäätelöjen valmistajia on nousut kuin sieniä sateella. Massimossa kuluu noin tuhat litraa maitoa päivässä gelaton valmistukseen. Pastöroimaton maito tuodaan viereiseltä Jaavan saarelta.
Massimo on myös juustola. Se valmistaa juustot oman ravintolan tarpeisiin ja myy useille viiden tähden hotelleille Balilla. Tuotanto on kuitenkin vain viitisen prosenttia tuhannen litran päivittäisestä maitomäärästä. Saccon juustovalikoima perustuu hänen kotimaakuntansa perinteisiin juustoihin. Niitä ovat esimerkiksi pecorinotyyppinen canestrato, pehmeä vuohenmaitojuusto caprino ja kova lehmän- ja vuohenmaidosta tehty tumazzu sekä kaikkien tuntema mozzarella.
Maito ei kuulu jokapojan juomavalikoimaan
Bintang Supermarket on Balin uusimpia ja suurimpia ruokakauppoja. Sen maitotuotevalikoima on indonesialaisittain valtava. Yli puolet kulutuksesta on nestemäisiä maitotuotteita, kuten iskukuumennettua maitoa ja pieniin, parin desin pakkauksiin pakattuja maustettuja maitojuomia.
Cheddar on suosituin juustolajike, jota valmistetaan sekä kotimaassa että tuodaan ulkomailta. Muita Indonesiassa tuotettuja juustolajikkeita ovat mozzarella, ricotta ja parmesan. Suurin osa tuontijuustoista tulee Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista. Kotimaista voita on vähän tarjolla ja se tuodaan enimmäkseen Alankomaista ja Uudesta-Seelannista.
Ultra Milk hallitsee UHT-maitomarkkinoita yli 40 prosentin markkinaosuudella ja sen maitolitra Bintangissa maksaa noin 1,40 euroa. Greenfieldsin luonnonjogurtin hinta on lähes viisi euroa kilolta. Tuontijuustoista Arlan Emmental -juustoviipaleet maksavat 30 euroa kilolta, mutta myös kotimaisten juustojen hinnat huitelevat yli 20 euron tasolla. Anchor -voi Uudesta-Seelannista maksaa kymmenisen euroa kilolta.
Näillä hinnoilla on selvää, että maitotuotteet, sekä kotimaiset että tuontituotteet, ovat vain harvojen herkkua Indonesiassa. Ne ovat kalliita suhteessa väestön elin- ja tulotasoon. Maitotuotteiden kohderyhmänä onkin kasvava keskiluokka. Arvioiden mukaan vuoteen 2030 mennessä väestöstä viidennes luokitellaan tulotasoltaan keskiluokkaan.
Meijereiden haasteena on vanhentunut teknologia
Indonesian maitotuotemarkkinoita ovat perinteisesti hallinneet globaalit meijerijätit, kuten Royal FrieslandCambina Alankomaista ja Nestlé Sveitsistä sekä indonesialaiset Ultrajaya ja Indolakto. Valtaosa maidosta tuotetaan muutaman lypsylehmän pientiloilla, jotka ovat tehottomia tuottaen alle kymmenen litraa lehmää kohden vuorokaudessa. Ne ovat myös haavoittuvia kaikenlaisille ilmasto- ja ympäristökriiseille.
Maassa on vain muutama nykyaikainen, tehokas ja tuottava suurtila, joissa on keskimäärin viisi tuhatta lypsylehmää tilaa kohden. Nämä integroidut meijerit omistavat kymmenisen prosenttia maan lypsykarjasta, mutta samaan aikaan tuottavat lähes neljänneksen maidosta.
Indonesian oma maidontuotanto kattaa vain viidenneksen kysynnästä ja maa on riippuvainen maidon ja maitotuotteiden tuonnista. Suurimmat maidontuojamaat ovat EU-maat ja Uusi-Seelanti.
Suuret meijerit käyttävät nykyaikaisia teknologioita ja ovat varsin tuottavia, kun taas pienempien meijereiden haasteena on vanhentunut teknologia. Yhteisenä haasteena on investointien lisääminen uusiin teknologioihin ja tuotantoprosesseihin automaation, digitalisaation ja koulutuksen avulla.